Kristinoppikoulu on ortodoksisen kirkon jäsenille tarkoitettu kurssi tai leiri. Jokainen ortodoksisen kirkon jäsen on kasteen ja mirhavoitelun kautta täysivaltainen kirkon jäsen, joten näin ollen päätösliturgiassa ei siis ole kyse ns. konfirmaatiosta.

Yleensä kristinoppikoulun suorittavat 14-15-vuotiaat nuoret, mutta jotkut seurakunnat järjestävät kristinoppikouluja myös aikuisille ja se sopii hyvin myös kirkkoon liittymistä harkitsevalle.

Leirin tavoite

Kristinoppikoulun tavoitteena on ortodoksisen identiteetin vahvistaminen ja kirkolliseen yhteisöön kasvaminen.

Yleisin tapa suorittaa kristinoppikoulu on noin viikon mittainen kristinoppikoululeiri eli ”kripari”, joita järjestävät eri seurakunnat ja Ortodoksisten nuorten liitto.

Ohjelmaan kuuluu mm. jumalanpalveluksia, oppitunteja, erilaisia ryhmätoimintoja, saunomista ja yhteisiä illanviettoja.

Leiri päättyy yleensä liturgiaan, jonka jälkeen monissa perheissä järjestetään kummien, suvun ja ystävien kanssa juhla nuoren kunniaksi.

ONL järjestää vuosittain yhden kriparin Valamon luostarissa.

Terveisiä leiriltä!

Jaa muistosi Instagramissa tunnisteella #kripari

Popup Builder Wordpress